Opettajat

Shuffle Pori perustaja / Opettaja

Kati Niinimäki

Olen Shuffle Porin perustaja, pääopettaja ja ennen kaikkea yhteisön luoja. Löysin Cutting Shapes Shuffle tyylin täysin sattumalta. ”40-vuotiskriisi” toi mukanaan halun kokeilla uutta ja yhden tanssivideon innoittamana aloin opetella lajia itsekseen – olohuoneessa, varastossa ja vähän joka puolella. 

Vaikka minulla ei ollut varsinaista tanssitaustaa, mitään kokemusta opettamisesta tai liikunta-alan koulutusta, palo lajiin oli niin suuri, että päätin lähteä opettamaan. En halunnut enää tanssia yksin. Halusin jakaa sitä hyvän olon tunnetta muiden kanssa, jonka tämä laji antaa. Järjestin ensimmäiset kurssit vuokrasaleissa Porissa – ja opetin niille, jotka uskaltautuivat kokeilemaan. Palaute oli välitöntä, innostunutta ja nopeasti pienistä ryhmistä kasvoi oma yhteisö.

Kaksi vuotta kiertävää opettamista johti siihen, että vuokrasaleista ei löytynyt enää tarvittavaa määrää vuokrattavia tunteja. Niin päätin perustaa Suomen ensimmäisen vain Shuffleen keskittyvän tanssistudion. Päälajeina cutting shapes ja shuffle, eli shapes and shuffle. Shuffle Pori avasi ovensa alkuvuodesta 2025 ja siitä lähtien studion matka on ollut nopeaa kasvua – mutta myös määrätietoista pysymistä omassa arvomaailmassa. Meillä ei tähdätä esiintymislavoille, vaan yhteiseen iloon, oppimiseen ja itsensä ylittämiseen turvallisessa ilmapiirissä.

Opetustyylini on rento, oppilaslähtöinen ja kannustava. Tunnilla saa nauraa, mokailla ja hengähtää. Tärkeintä minulle on, että jokainen lähtee kotiin paremmalla mielellä kuin tuli. Opetan kaikkia aikuisten tasoja alkeista edistyneisiin ja tunneilleni osallistuu niin täysin uusia tanssijoita kuin jo pitkään mukana olleita konkareita.

Oppilaat kuvailevat opetustani selkeäksi, tarkaksi ja helposti lähestyttäväksi. Moni kertoo, että tunneillani uskaltaa olla oma itsensä ja että tunnelma on poikkeuksellisen hyvä: ”Tunneilla on aina hyvä fiilis – siellä unohtaa arjen ja lähtee hymy huulilla kotiin.”

Rakennan Shuffle Porin yhteisöä, jossa jokainen saa olla juuri sellainen kuin on. Tavoitteenani on luoda paikka, jossa tanssitaan rakkaudesta lajiin, ei suorittaen tai itseään verraten. Shuffle Pori ei olisi olemassa ilman sitä hetkeä, jolloin päätin lähteä harjoittelemaan ensimmäistä askelta eteiseni peilin edessä – ja ilman sydäntäni, jolla tätä yhteisöä kannan. 

Lasten tuntien opettaja

Susanna Sarja

Suski on kasvatustieteiden maisteri ja liikunnan monipuolinen osaaja. Hän on ohjannut lasten ja nuorten liikunta- ja tanssiryhmiä jo parinkymmenen vuoden ajan ja tanssinut itse lapsuudestaan asti eri tanssikouluissa. Taustalta löytyy lajeja kuten showjazz, nykytanssi, street, hiphop ja paritanssit. Shufflen Suski löysi syksyllä 2023 ja ihastui lajiin heti – se vei sydämen ensiaskeleista lähtien.

Tunneilla yhdistyy liikunnan ilo ja opettamisen rakkaus. Suski haluaa tarjota lapsille turvallisen, hauskan ja innostavan paikan oppia uutta. Musiikki on menevää ja koreografioissa yhdistyy Shufflen askeleet ja luovuus. Tärkeintä on, että tunneilla nauretaan ja jokainen saa olla oma itsensä.

Oppilaat ovat sanoneet, että ”olen odottanut koko viikon tätä päivää” ja se kertoo kaiken – Suski rakastaa sitä, että saa yhdistää työssään kaksi intohimoaan: tanssin ja opettamisen.

Alkeisjatko- ja jatkotason opettaja

Oona Koivula

Tanssi on ollut Oonalle aina tärkeä, vaikka varsinaista tanssitaustaa hänellä ei ole ollut ennen Shufflea. Hän kasvoi pienellä paikkakunnalla, jossa tanssimahdollisuuksia ei juuri ollut. Syksyllä 2023 hän uskaltautui mukaan Katin alkeiskurssille ja se oli yksi parhaista päätöksistä hänen elämässään. Shuffle toi iloa, liikettä ja ennen kaikkea yhteisön – enää ei tarvitse tanssia yksin.

Opettaminen on ollut pitkään salainen haave ja nyt Oona saa toteuttaa sitä. Hänen tunneillaan opetellaan uutta rennosti, ilon kautta. Kerrataan niin pitkään kuin tarvitsee ja nauretaan paljon. Tärkeintä on yhdessä tekeminen, ei täydellisyys. Oppilaat ovat kuvailleet Oonaa rauhalliseksi, selkeäksi ja helposti lähestyttäväksi – juuri sellaiseksi opettajaksi, jonka kanssa on turvallista harjoitella uutta.

Shuffle on antanut Oonalle paljon, ja nyt hän haluaa antaa sitä takaisin muille.